Kuuma suihku helpottaa oloa hetkeksi. lapset menevät nukkumaan. ajatukset täyttävät taas pään. Pitäisi kirjoittaa, en uskalla. Mielessä häilähtelee liikaa kysymyksiä, joita en ole uskaltanut edes kysyä itseltäni. Niiden valossa näytän todella typerältä. Ei, mieluummin hautaudun naamakirjaan pelaamaan tyhjänpäiväisiä pelejä, turvallinen rutiini, johon saa katoamaan aikaa. Lopulta on kuitenkin pakko avata tämä kansio ja alkaa paukuttaa. Sanoja, kysymyksiä.


Tämä on typerää. Ota akka itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy! Katso ympärillesi, katso elämääsi. Aiotko antaa kaiken olemassa olevan valua hukkaan, ahdistuksen nieluun?

Listataan välillä hyviä asioita.

Lapset.

Tätä  kohtaa tuksin tarvitsee kellekään selittää. He ovat olemassa, eikä se ole huono asia, päinvastoin. He antavat voimaa.

Eläimet.

Tarvinneeko tätäkään selitellä, en usko. Voimaa tulee sieltäkin. Koiran palvova katse, hännän heilutus, intoileva pölötys, kuin lörpöttävä apina.  Lämmin kehräävä kissa pitämässä tassulla kädestä silloin kun oikein tekee pahaa, pienempi kehräävä otus öisin salaa silitettävänä. Hevosen ilkikuriset temppuilut ja sitten tarpeen vaatiessa lämmin kieli “lipaisee” posken, suomennettuna: Valtava märkä kimpale kastelee koko naaman.

Ystävät.

Puhelu koska tahansa, kun tekee riittävän pahaa. Tähän oljenkorteen en vielä ole tarttunut, tunnen itseni liian typeräksi tunnustaakseni tätä kenellekään. Ups, meinasi livahtaa valituksen puolelle. Onneksi on ystäviä ja tuo mahdollisuus olemassa. Heidän kansaan voin ainakin hetkeksi unohtaa huonon olon, nauraa vailla huonoa omaatuntoa, nauttia elämän pienistä iloista, joista tällä hetkellä yleisin on syöminen, hyvä ruoka.






Koti

Uusi ihana koti. Vanha, vankka ja turvallinen rintamamiestalo. Rauhallisella paikalla, eli keskellä metsää. Pian sinne jo pääsee muuttamaan. Joulun jälkeen joskus.
Nykyinenkin koti, ihmisellä on hyvä olla joku kiinteä tukikohta. Ainakin minunlaisellani pienellä keskikokoisella ihmisellä, joka ei ihmeitä ole elämältään toivonut. Ei ole kyllä myöskään tyytynyt ihan perus huttuun. Tavallinen-omituinen.


Sanat

Ristiriitaista, eikö vain?
Sanat tuovat ahdistusta, sanat myös vievät sitä, kun niitä laittaa järjestykseen ja saa uusia näkökulmia. Kuinka helppo onkaan mielessään ohittaa epämiellyttävät kysymykset ja huomiot. Kun ne kirjoittaa sanoiksi, niitä on katsottava suoraan silmiin. Eikä se aina ole miellyttävää, silti se helpottaa.

Työ

Tuttu turvallinen rutiini, toistuu jatkuvasti, tuo vähän rahaakin. Juuri sen verran, ettei tule nälkä tai vilu. Ei ainakaan vielä ole tullut.

Omaisuus

Sitä on kertynyt, ei paljoa, mutta sen verran, että on kohtalaisen turvallinen olo.

 

Silti tämän kaiken keskellä vielä kaipaan jotain.. Tunnen itseni kovin ahneeksi.