Päätän uskoa häntä, miksi, sitä en osaa selittää. Tai osaanpas. Kyse on siitä, mihin haluan uskoa. Luultavasti typerää, mutta toivon voittavani. Paluu “turvalliseen” suhteeseen, yhteisen tulevaisuuden odotukseen..

Näin unen, jossa hän saapui viimein luoksemme. Väsyneenä, kovin väsyneenä. esittelin uutta kotiamme, joka ei kuitenkaan ollut se, minkä juuri ostin. Hän halusi vain suihkuun ja nukkumaan. Antoi rahaa kauppareissua varten. 80 euroa. Kaupassa kaivoin rahat farkkujen taskusta, niitä oli nyt enemmän, yli sata euroa. Kävin vielä parissa muussakin kaupassa, rahaa ja sekkejä (miten hitossa tähän maailman aikaan?) oli lopulta yli 3000 euron edestä. Herätessäni tunsin ensin suunnatonta mielihyvää ja mielenrauhaa, kunnes totuus valkeni, se oli ollut vain unta.
Heijasteliko tämä uni vain omia toiveitani, vai halusiko se kertoa minulle, että hänellä on vielä annettavaa minulle (en tarkoita rahaa). Yhtäkaikki, päätin tehdä puheenaloituksen, lähettää sähköpostia, -posteja. Saan toivomani vastakaiun, tämä selvä, palaamme entiseen.

Epäilys kuitenkin koputtelee taka-alalla… Oliko tämä taas taitavasti manipuloitu juttu, minä otin yhteyden, minä kysyin onko paluuta. Niin kauan kun on epäilys, olen varpaillani, hermostunut, levoton.
Tuskin rauhoitun, ennen kuin postit tulevat samaan laatikkoon kanssani, jos sittenkään. Ehkä sitten, jos nämä työreissut vähenevät… Tunnen taas itseni typeräksi. Jos kuka tahansa ystävistäni kertoilisi minulle tällaista, sanoisin, että hankkiudu nopeasti eroon siitä tyypistä, vaikka se sattuu nyt, tulevaisuudessa ainakaan hän ei satuta enää enempää. Miksi sitten en itse osaa päästää irti?

 

Pari päivää mieli on taas hyvä, sitten alkaa epäily, viestit harvenevat, Epäusko valtaa alaa. Miksi heti, kun alan uskoa, hän vetää maton jalkojeni alta. katoaa. Niin kauan, kun “suhde” on epävarmalla pohjalla hänen kannaltaan, yhteys toimii. MIKSI?
Ei auta kuin odottaa ja seurailla. Toivon etten satuta tässä ketään enää enempää. Itseni niin ei väliä olekaan, mutta lasten on. Heitä ei saa loukata. Jos näin käy, syytän itseäni,  miksi minä typerys annoin heidän uskoa tähän…